Puheenjohtajalta

Kuhmossa saamme nauttia virtaavien vesien tarjoamista kalastuselämyksistä toinen toistaan mahtavammissa maisemissa. Suurempien reittikoskien lisäksi meiltä löytyy lukematon määrä pienempiä jokia, jotka tarjoavat rauhallisia, erämaahenkisiä elämyksiä, joissa ei kovin usein törmää lajikumppaneihin.

Kuhmon keskustassa suuren osan elämästäni asuneena tutuimmaksi on varsin luontevasti muodostunut Pajakkakoski. Olemme saaneet viime aikoina seurata tuon paljon puhutun möljän rakenteiden kunnostamista. Toivottavasti myös kalataloudelliset parannukset tehdään jo olemassa olevien erinomaisten suunnitelmien mukaisesti, jolloin meillä on hyvät puitteet jatkossakin lähes kaupungin keskustassa.

Talven pimeydessä, järvien ja jokien ollessa jääkannen alla tai vähintäänkin kohmeessa, keskitymme muistelemaan menneiden sulavesikausien sattumuksia sekä suunnittelemme innokkaasti tulevan kesän hermolepohetkiä. Näitä hetkiä varten luonnollisesti tarvitaan jonkinmoinen arsenaali erilaisilla höyhenillä ja karvoilla varustettuja koukkuja. Höyhenten ja karvojen sijoittelua koukulle mietimme välillä porukassakin ja vaihdamme ajatuksia siitä, kuinka niitä koukulle olisi helpointa taikka parasta saada aseteltua. Itse omin pikkukätösin sidotun perhon kelpaaminen kalalle, lajista riippumatta, on aina mahtava tunne.

Seuraavan tarinan myötä toivotan kaikki tästä jalosta harrastuksesta kiinnostuneet, niin nuoret kuin varttuneemmatkin, niin uudet kuin pidempäänkin lajia harrastaneet, tervetulleeksi Kuhmon Perhokalastajien tapahtumiin ja toimintaan.

Muistan elävästi ensimmäisen perhotaimenen kanssa toheloinnin Pajakkakoskella kesällä 2008. Käytin tuolloin kahden perhon taktiikkaa, johon luotan nykyäänkin varsin usein. Käytännössä silloin on hyvin usein alaperhona joku streamer ja sivuperukkeessa jokin uppoperho. Nautiskelin häiriöttömästä perhojen liottelusta hyvän tovin, kunnes äkkiarvaamatta kala tömmäsi kiinni. Pidin taimeneksi olettamaani kalaa varsin tiukalla 5-luokkaisella vavalla. Arvelin sen pysyvän streamerissa riittävän hyvin kiinni. Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, kun huomasin streamerin uiskentelevan vapaana ja taimenen nautiskelleen välipalaksi numeron 14 koukkuun sidotun William’s Favourite nimisen perhon. Pieni Reelmasterin kela oli tuolloin todellakin vain siimansäilytyskiekko, jonka koossa ja ennen muuta kelausominaisuuksissa ei paljon kehumista ollut. Niinpä kesken kiihkeimmän ranteen vispauksen totesin, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta saada siimaa riittävän nopeasti puolalle. Kala nimittäin päätti suunnata alavirrasta suoraan kohti allekirjoittanutta ja siitä samaa rataa ylävirran puolelle. Tästä johtuen jouduin käsin lappamaan siimaa jalkoihin pyörimään.

No eipä siinä mitään, sujuuhan se niinkin, edellyttäen ettei tarvitse lähteä isommalti liikekannalle. Samalla kuulin kuitenkin jalkojeni juuresta äänen, jota ei tällaisessa tilanteessa odottaisi kuulevansa. Tämä asiaan kuulumaton plumpsaus johtui veteen pudonneesta noin nyrkinkokoisesta möykystä. Luonnollisesti vilkaisin alas, jolloin huomasin sekavin tuntein tuijottavani Reelmasterin puolaa, joka oli sukeltanut noin polven syvyiseen veteen. Kala teutaroi edelleen siiman päässä, joten jatkoin väsyttämistä perhosiimasyltyn kasvaessa jalkojeni ympärillä. Lopulta sain kuin sainkin taimenen vedettyä haavimisetäisyydelle ja koukattua sen onnellisesti haavin perukoille. Kala oli sen aikainen perusistari eli alle 50 cm, mutta siitä huolimatta yksi lukuisista mieleni sopukoihin säilötyistä perhokalastusmuistoista kotivesillä. Tästä toilailusta olisi saanut oivallista kevennysmateriaalia johonkin valtakunnan mediaan, kun vain olisi sattunut videokuvausvälinein varustautunut henkilö sillä hetkellä lähettyville!

Joella nähdään ja saa tulla tarinalle!

 

Puheenjohtaja Timo Mäkisalo

Mainokset